Paketoi ja ilmoita aina hinta
Jokaiselle meille on varmasti tullut monet kerrat vastaan myynti-ilmoitus missä tuote tai palvelu on kuvailtu selvä sanaisesti, mutta hintaa ei löydy mistään. Toinen mitä tulee myös vastaan on sellainen missä tuote tai palvelu on kerrottu hyvin, mutta hinnasta on ilmoitettu vain, että tarjoa vapaasti. Sitten kun tarjoat jotain, niin saat vastaukseksi, että tarjous ei ollut siellä päinkään ja ei siksi haluta tehdä vastatarjousta. Väitän kokemuksella, että tällaisella myyntimallilla jää monet kaupat tekemättä.
Selvä hinta ja hinnoittelu lisää kauppaa
Palveluille hinnan antaminen on toki vaikeaa. Voi olla, että kyseessä on hyvinkin pitkälle räätälöity asiakaskohtainen tarjous, jonka tarkkaa hintaa ei pysty antamaan. Silti suuntaa antava, esim. tuntihintaan ja aikaan perustuva hinta olisi hyvä olla esillä. Hintatiedon ns. pimittäminen antaa kuvan, että onko myyjä oikeasti edes myymässä tuotetta, vai vaan selvittämässä arvoa omalle tuotteelleen. Hintojen esillä olo lisää luottamusta ja samalla se myös karsii sellaiset ostajaehdokkaat pois joilla ei olisi varaa palveluun. Ei ole mitään turhempaa kuin käydä neuvottelut ja muodostaa tarjous ja hinnan antamisen kohdalla huomata, että asiakkaalla ei ollut mitään hajua hintatasosta ja todennäköisesti ei myöskään halua pyydettyä hintaa maksaa. Hinta siis aina esille kun alat jotain myymään. Se karsii ne pois joille et haluaisikaan myydä ja jäljelle jää maksukykyiset asiakkaat. Juuri niinkuin sen kuuluukin olla.
Tuotteista sekä paketoi palvelusi ja anna niille selkeät hinnat. Asiakasta ei loppujen lopuksi kiinnosta miten monesta eri pikkuasiasta hinta muodostuu, tarjousvaiheessa selvä könttihinta on oiva tapa tehdä kauppaa. Kokeile rohkeasti ja huomaa, että kaupan tekosi lisääntyy.
Kevytyrittäjän rohkeustesti
Se, että ei tiedä oikeaa hintatasoa, ei ole hyvä peruste jättää hintaa kertomatta. Hintatason selvittämiseen täytyy käyttää tarpeeksi aikaa. Muiden vastaavien tuotteiden hintaan vertaaminen on yksi hyvä tapa. Toinen tapa on keskustella jo alalla olleiden myyjien kanssa hinnoista. Jos et löydä mitään vertailupohjaa omille hinnoille pääset varsinaiseen Kevytyrittäjän rohkeustestiin, hinnan ilmoittamiseen, kävi miten kävi.
Arvosta osaamistasi ja laske työhön käyttämäsi aika sekä mahdoliset materiaalikulut. Päätä mikä on tuotto, minkä myynnillesi haluat. Jos olet tehnyt toiminnallesi budjettia ja liiketoimintasuunnitelmaa, olet varmasti jo näitä hinnoittelukysymyksiä etukäteen miettinyt. Jos et ole, niin nyt myynti-ilmoituksen tekohetkellä on hyvä näitä laskea. Kun pääset summaan mikä sinusta tuntuu sopivalta, ilmoita se suoraan ja rehellisesti ilmoituksessasi.
"Tärkeää on laittaa hinta kerralla kuntoon. Hintoja voi toki myöhemmin muuttaa, mutta se täytyy tehdä perustelujen kera"
Perustele hintasi
Kun pohdit missä hintatasossa tuotteesi tai palvelusi on, niin hae siihen selvät perustelut mukaan. Markkinoiden hintatasoa on hyvä seurata ja asiakkaalle tuottamaasi lisäarvoa ei pidä väheksyä. Hinnan perustelulla myös samalla teet itsellesi selväksi sen, minkälaisia asiakkaita itsellesi haluat.
Myös ympäristö missä hintakeskustelua käydään merkitsee. Jos oletusympäristö on selvästi korkeammille hinnoille, niin on todennäköistä, että myös saat tuotteestasi paremman hinnan. Tämän tyyppistä hinnoittelua voi nähdä esim. asunto- ja autokaupoissa. Jos lähtöhintataso on korkea, niin voi odottaa myös suurempia tarjouksia tuotteelleen.
Aikanaan tehtiin mielenkiintoinen testi kuluttajille. Kaupassa myytiin ensimmäisellä viikolla tuotetta x alennushintaan. Seuraavalla viikolla myytiin samaa tuotetta samaan alennushintaan, mutta tarjoukseen lisättiin teksti: maksimissaan 12 kpl / asiakas. Mielenkiintoista testissä oli se, että ensimmäisellä viikolla tuotetta ostettiin 3 kpl / asiakas. Seuraavalla viikolla ostomäärä kasvoi 7 kpl / asiakas. Tarjouksen yhteyteen lisätty teksti, maksimissaan 12 kpl / asiakas, loi ympäristön jossa 3 kpl tuntui liian vähältä.
Hinnan ilmoittaminen antaa myyjästä luotettavan kuvan. Annetusta hinnasta on helpompaa käydä jatkokeskusteluja. Asiakkaat haluavat tietää, onko heillä mahdollisuuksi pyydettyyn kauppaan. Kokeile ja ylläty vaikutuksista.
HAKUSANOJA:
hinnoittelu, kevytyrittäjä, neksus, tarjous, rohkeustesti, lisäkauppa, myynti